Skip to content

Näin järjestät onnistuneet juhlat!

joulukuu 12, 2016

Juhlien järjestäminen – toisen unelma ja toisen painajainen! Juhlien järjestäminen on mukavaa puuhaa, kun suunnittelee kaiken huolellisesti ja varaa suunnitteluun reilusti aikaa. Juhlien suunnittelussa pätee erittäin hyvin vanha ja tuttu sääntö – hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Syntymäpäivät, kihlajaiset, häät, rippijuhlat, kesäjuhlat, pikkujoulut, baby shower -juhlat tai halloween juhlat; kaikki onnistuu, kun otat rauhallisesti ja hyödynnät nämä neuvot.

Budjetti

Juhlien budjetti on kaiken suunnittelun pohja. Juhlat voi järjestää minimibudjetilla tai sitten voi käyttää rahaa niin paljon, että vain taivas on rajana. Mitä enemmän tekee itse, niin sitä enemmän säästää. Kannattaa kuitenkin punnita sitä, että mitä kannattaa tehdä itse ja minkä verran arvostaa omaa ajankäyttöään. Talkoovoiminkin onnistuvat useimmat järjestelyt ja apua voi pyytää läheisiltä ihmisiltä.

Juhlapaikka

Halutaanko juhlat järjestää omassa kodissa vai jossain juhlatilassa? Juhlat voi järjestää myös ulkona, mutta silloin täytyy huomioida sateen vaara. Useat juhlatilat ovat aivan ilmaisia, jos tilaa tarjoilut tiloissa toimivalta catering-yritykseltä. Joskus voi myös vuokrata vain juhlatilan ja viedä sinne itse omat tarjoilut.

Vieraat

Aivan ensimmäisenä kannattaa kirjoittaa ylös jokaisen kutsuttavan nimi ja laskea vierasmäärä. Merkkaa listaan pakolliset vieraat sekä ne vieraat, jotka voi tarvittaessa karsia.  Haluatko kutsua vain listassa olevat henkilöt vai saavatko he tuoda seuralaisen? Entä lapset – ovatko juhlat koko perheen juhlat? Kun olet päättänyt juhlapaikan, niin voit valita, että tarvitseeko listaa karsia vai mahtuvatko kaikki mukaan.

Ohjelma

Millaista ohjelmaa juhlissa järjestetään? Se, että tarvitaanko juhlissa ohjelmaa ollenkaan, riippuu tietysti juhlista. Jos kyseessä on esimerkiksi häät, isot kesäjuhlat tai pikkujoulut, niin jonkinlaista ohjelmaa olisi hyvä olla. Juhliin voi palkata halutessaan esiintyjiä, esimerkiksi musiikista voi huolehtia DJ tai jokin musiikkibändi voi esiintyä juhlissa. Olisiko ystävien joukossa kenties joku, joka haluaisi näyttää taitojaan tai joku, jolla olisi yhteyksiä esiintyvään taiteilijaan? Jos juhlat ovat pienet perhejuhlat, niin ohjelmanumeroksi riittää isäntäväen puhe ja hyvät ruoka- ja juomatarjoilut.

Tarjoilut

Mitä juhlissa halutaan tarjota? Ovatko kyseessä päivällisjuhlat vai ainoastaan kakkukestit? Jos ei itse halua valmistaa tarjottavia, niin tässä on hyvä kohta ottaa ammattilaisten apu vastaan ja tilata tarjoilut valmiina. Jos vieraita tulee pitkän matkan takaa, niin juhlissa on kohteliasta tarjota ruokaa. Astiat voivat aivan hyvin olla eri paria, ne tuovat juhliin persoonallista ilmettä. Juomatarjoilut on edullisinta hoitaa itse, jos juhlissa tarjotaan alkoholia ja juhlapaikka antaa siihen mahdollisuuden.

Loppusiivous

Pyydä ajoissa apua tähän juhlien tylsimpään osuuteen eli loppusiivoukseen. Siivous kannattaa tehdä rauhassa ja ajan kanssa. Hyvällä porukalla sekin sujuu mukavimmin.

Samaan aihepiiriin kuuluvia artikkeleita

Kommentit

Ei kommentteja.

Lisää kommentti

Pakollinen

Pakollinen